Kuka seisoisi muurin aukossa?
Hesekielin kirjassa on sana jonka mukaan Herra etsi miestä joka olisi valmis seisomaan muurin aukossa ja näin kansa välttyisi tulevalta tuholta. Jumala ei löytänyt tätä miestä kieroutuneen ja Jumalasta luopuneen kansan keskeltä. Mikä on sinun ja minun paikkani muurin aukossa? Miten voimme olla muurin aukossa perheemme, ystävien, seurakuntamme ja paikkakuntamme puolesta?

 

Muurin aukossa poikkeustilanteissa
Raamattu avaa näköalan siitä kuinka kansakuntien kohtalo on Jumalan käsissä. Samanaikaisesti Jumala käyttää johtajia ja kansaa joka turvautuu Häneen omien tarkoitusperiensä läpiviemiseksi. Me tarvitsemme tänään Suomessa Jumalan Sanaan pitäytyviä päättäjiä ja seurakunnissa paimenuutta joka etsii ennen kaikkea Herran tahtoa.

 

Muurin aukossa pakanallisen maan ja kaupungin keskellä
Me olemme tottuneet Suomessa elämään pitkälti kristillisten arvojen kyllästämässä yhteiskunnassa. Moni kristitty elää kuitenkin vähemmistönä oman alueensa keskellä ja tämä oli myös tilanne Raamatun aikana. Jumala kutsuu meitä olemaan uskollisia Hänen Sanalleen ja siunaukseksi omalle kaupungillemme ja maallemme.

 

Opetuslapsena paikkakunnan parhaaksi
Yksittäisellä ihmisellä joka kasvaa Jeesuksen opetuslapsena voi olla suuri merkitys toisen ihmisen elämään. Opetuslapset kun kutsuvat muita mukaan Jeesuksen seuraan, jotta nämä voivat vuorostaan kutsua taas uusia ihmisiä Jeesuksen omaksi. Mikä siunaus on paikkakunnalle ja alueelle kun siellä asuu Jeesuksen opetuslapsia.

 

Jumala ei halua tuhoa – Hän haluaa pelastaa
Jumala lupaa pelastaa kaupungin kymmenen hurskaan tähden. Jumala ei tahdo tuhoa, vaan Taivaallisen Isän sydämellä on, että jokainen saisi kääntyä ja elää. Tänään Jumala kutsuu Suomea ja Suomen kansaa tuhon tieltä elävän Jumalan yhteyteen.