Uudet Raamattuavaimet löydät osoitteesta klmedia.fi

 Selvääkin selvempi toimeksianto

Todistajan tehtävämme perustuu lähetyskäskyyn, mikä löytyy hieman eri tavalla sa-noitettuna jokaisen evankeliumin lopusta ja Apostolien tekojen alusta.

Laskevia käyriä ja sortuvia rakenteita

Ensimmäisen vuosisadan aikana sanoma Jeesuksesta levisi halki koko sen aikaisen maailman, mutta me seuraamme vuodesta toiseen laskevia käyriä ja sortuvia rakenteita. Pitäisikö olla huolissaan?

Kaikki mukaan pelikentälle

On helppoa jättää evankeliumin kertominen siihen koulutetuille ja siitä palkkansa saa-ville ammattilaisille. Uusi Testamentti osoittaa kiistatta, että jokainen meistä on kut-suttu mukaan yhteiseen tehtävään.

Moninkertaistumisen ihme

Jos haluamme muuttaa maailman, se tapahtuu yksi sydän kerrallaan. Ratkaisu ei ole kuitenkaan se, että tuomme ihmisiä yksi kerrallaan seurakuntaan, vaan se, että jokainen kristitty tekee yhden opetuslapsen kerrallaan.

Kuuntele Jeesusta ja tee mitä hän sanoo

Voimme tehdä asioita aina niin kuin on ennekin tehty, mutta jos haluamme nähdä muutoksen, pitäisi toimia toisin. Ellemme tiedä miten, niin kysytään Jeesukselta ja tehdään, mitä hän sanoo.

Raamattuavaimet kuunneltavissa nyt myös omassa podcastissaan esimerkiksi Apple Podcastissa ja Spotifyssa. Tulevaisuudessa löydät Kansanlähetyksen media sisällön aivan uusilta sivuilta.

Lataa koneelle:
RA_2023_02_27_MA_Raamattuavaimet_Selvaakin_selvempi_toimeksianto_Kai_Niemela.mp3
RA_2023_02_28_TI_Raamattuavaimet_Laskevia_kayria_ja_sortuvia_rakenteita_Kai_Niemela.mp3
RA_2023_03_01_KE_Raamattuavaimet_Kaikki_mukaan_pelikentalle_Kai_Niemela.mp3
RA_2023_03_02_TO_Raamattuavaimet_Moninkertaistumisen_ihme_Kai_Niemela.mp3
RA_2023_03_03_PE_Raamattuavaimet_Kuuntele_Jeesusta_ja_tee_mita_han_sanoo_Kai_Niemela.mp3

Raamattuavain Extra vieraili MyFriends valmennuksessa Kansanlähetysopistolla Ryttylässä. Milka Niemelä, Aino Mattila ja Pyry Winter kertovat kuinka keskellämme on ihmisiä, jotka odottavat Jumalaa. Keskustelussa saamme myös välineitä, kuinka heitä voisi kohdata.

Lisätietoja MyFriends valmennuksista myfriends.fi sivuilla.

Lue suuressamukana.fi kirjoitus Kuinka korjaisi kypsää satoa?

Lataa koneelle:
H_2019_vko_15_myfriends_sato.mp3

Raamattuavain Extrassa on Suomi sydämellä. Haastatteluvieraana evankelista Lasse Jussila ja otteita Lähetysjohtaja MIka Tuovisen puheesta Kansanlähetyspäiviltä, sekä vuonna 2014 edesmenneen Evankelista Matti Karin ajatuksia.

Ohjelmaosuus on vuodelta 2015

Lataa koneelle:
H_2015_vko_34_Suomi_sydamella.mp3

“Raamattupiirissä ystäväpariskunta kertoi olleensa L10T-koulutuksessa. Kirjasin koulutuksessa kerrotut askeleet ylös. Tuosta hetkestä saakka minua on kiinnostanut kuulla aiheesta enemmän.

Päijät-Hämeessä Lahdessa Kansanlähetys järjesti keväällä 2016 ”Luukas kymppi” -koulutuksen, kouluttajana piirisihteeri Anne Takala. Poikkesin Annen luona Lahdessa haastattelemassa häntä aiheesta.”  – lainaus bloggauksesta suuressamukana.fi sivuilla.

Tässä jutussa keskustellaan teemasta Anne Takalan kanssa.

Lue juttuun liittyvä bloggaus suuressamukana.fi sivuilta.

Lataa koneelle:
H_2016_vko_27_Tavallisen_uskovaisen_tapa.mp3

Lahdessa, elokuun lopussa järjestetään vuosittainen tavoittava tapahtumasarja. Tänävuonna teemalla “Jumalalle kiitos!”. Raamattuavain Extra vieraili Lahden torilla jututtamassa vastuunkantajia – millaista on tänäpäivänä rakentaa tavoittavaa tilaisuutta?

H_2016_vko_38_Torilla_kohtaamassa_Jumalalle_kiitos.mp3