Itku Raamatussa
Kaikella on määräaikansa. Jokaisella asialla on aikansa taivaan alla. Aika on itkeä ja aika on nauraa. (Saarn.3) Oma aikamme korostaa postiivisuutta ja iloa, mutta Raamattu puhuu yllättävän paljon itkusta ja itkemisestä, surusta ja murheesta. Profeetta Jeremiaa kutsutaan särkyneen sydämen profeetaksi ja Daavid toteaa kyyneleiden olleen hänen leipäänsä päivin ja öin psalmissa 42.

 

Haagar – Itkevä äiti
Kun Vanhan testamentin Haagar vuodatti katkeria kyyneleitä, sydän surusta raskaana ja epätoivosta nääntymäisillään ainoan poikansa tähden, armahti Jumala häntä ja hänen poikaansa, ja lähetti enkelin avuksi. Mikä sinun on Haagar? Älä pelkää, sillä Jumala on kuullut pojan äänen sieltä, missä hän on.(1 Ms.21:17). Haagarin tarina rohkaisee meitä tämän päivän äitejä, jotka murehdimme lapsiamme.

 

Aabraham – Parkuva patriarkka
Israelin patriarkka Aabraham suri syvästi vaimoaan Saaraa, joka kuoli 127 vuoden ikäisenä. Itkiessään rakkaan vainajansa äärellä, hänellä saattoi olla kaksikin syytä suruunsa. Ensimmäinen syy oli tietysti suunnaton ikävän ja yksinäisyyden tunne; mutta kyyneleet saattoivat vieriä myös katumuksen tunteen johdosta. Sillä kuolema usein nostattaa esiin menneet, jo anteeksiannetutkin vääryydet ja laiminlyönnit.

 

Jeesus – Vapahtaja, joka itki
Myös Jeesuksen kerrotaan itkeneen. Hän itki ystävänsä Lasaruksen kuoleman johdosta. Hebrealaiskirjeessä kerrotaan, että hän uhrasi rukouksia ja anomuksia Jumalalle voimakkain huudoin ja kyynelin. Ja pääsiäisjuhlille mennessään hän itki. Hän tiesi, että Jerusalemissa odotti risti; ja hän tiesi, että tuo Jumalan pyhä kaupunki tullaan pian hävittämään maan tasalle, koska se ei tuntenut etsikkoaikaansa – ja hän itki.

 

Kyyneleet kuivataan – itkun aika on ohi
Apostoli Johannes sai vanhoilla päivillään kurkistaa sen verhon läpi, mikä jakaa näkyväisen ja näkymättömän, nykyisen ja tulevan maailman. Näyssä Jumala näytti hänelle valtakunnan, jonka sisäpuolelle ei astu suru eikä murhe, kipu eikä kuolema. Ja hän kuuli Jumalan lupaavan, että Jumala itse tulee pyyhkimään kaikki kyyneleet omiensa silmistä niin, etteivät ne koskaan enää vuoda.

 

Lataa koneelle:
Ra_2017_06_05_MA-Itkun_aika_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_06_06_TI-Itkun_aika_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_06_07_KE-Itkun_aika_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_06_08_TO-Itkun_aika_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_06_09_PE-Itkun_aika_Eija_Suominen.mp3

Rakkaus on kateissa

 

Rakkaus on moniulotteinen

 

Rakkaus on anteeksiantamista ja -saamista

 

Rakkaus on löydettävissä

 

Rakkaus on Jumala

 

Lataa koneelle:
Ra_2017_02_20_MA-Rakkaus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_02_21_TI-Rakkaus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_02_22_KE-Rakkaus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_02_23_TO-Rakkaus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2017_02_24_PE-Rakkaus_on_Eija_Suominen.mp3

Ensimmäinen päivä
Maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden yllä. Ja sitten se tyhjä räjähti, sanoo tiede. Alussa Jumala loi taivaat ja maan, sanoo Raamattu. Voiko tyhjä, ei-mikään räjähtää vai onko kaiken takana sittenkin korkeampi äly, kaiken suunnittelija ja Luoja, Jumala?

 

Toinen ja kolmas päivä
Sana kertoo, että Jumala teki taivaanavaruuden ja erotti vedet sen yläpuolelta ja alapuolelta toisistaan toisena luomispäivänään. Ja avaruuden hän nimesi taivaaksi. Kolmantena päivänä Jumala sanoi: Kerääntykööt taivaan alla olevat vedet yhteen paikkaan, ja tulkoon kuiva alue näkyviin. Ja maan ja meren luomisen jälkeen olivat vuorossa siementä tuottavat kasvit, ruohot ja hedelmäpuut lajiensa mukaan.

 

Neljäs päivä
Neljäntenä päivänä Jumala loi kaksi suurta valonlähdettä: auringon ja kuun, sekä myös tähdet. Hän tiesi tarkalleen oikeat paikat näille taivaankappaleille, sekä oikeat etäisyydet maapalloon nähden, minkä nykyinen tiedekin on pystynyt todentamaan. Lopunaikoina nämä valonlähteet tulevat muuttamaan muotoaan, ja kerran ne lakkaavat olemasta kokonaan.

 

Viides päivä
Maailmassa arvellaan olevan noin 10 000 eri lintulajia, sekä valtava määrä myös eri lajisia kaloja, jotka Jumala loi viidentenä päivänä. Jumala loi niin ilman kuin merenkin asukit jälleen kunkin lajiensa mukaan. Lajin sisällä voi tapahtua kehitystä, mutta ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että kehitystä tapahtuisi lajista toiseen. Kala on ollut kala, ja lintu on ollut lintu alusta saakka.

 

Kuudes päivä
Nyt olivat luomisvuorossa maaeläimet sekä ihminen. Ja vaikka ihmiset ja eräät eläinlajit muistuttavatkin varsin paljon biologisesti toisiaan, niin vain ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, minkä tähden ihmisellä on erityisasema suhteessa Jumalaan ja suhteessa luomakuntaan. Jo luodessaan ihmisen Jumala tiesi, miten kaikki tulee menemään, ja hänellä oli jo pelastussuunnitelma valmiina Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Lataa koneelle:
Ra_2016_11_28_MA-Ja_Jumala_sanoi-Luominen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_11_29_TI-Ja_Jumala_sanoi-Luominen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_11_30_KE-Ja_Jumala_sanoi-Luominen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_12_01_TO-Ja_Jumala_sanoi-Luominen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_12_02_PE-Ja_Jumala_sanoi-Luominen_Eija_Suominen.mp3

Isä meidän
Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon nimesi; näin alkaa Isä meidän-rukous, jonka Jeesus opetti opetuslapsilleen. Hän itse puhutteli omissa rukouksissaan Jumalaa aina isäksi, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Jeesuksen käyttämä arameankielinen isä-sana abba oli sen aikainen hellittelymuoto, lempinimi isästä, suomenkielellä ajatellen ehkäpä isi.

 

Tulkoon ja tapahtukoon
Jeesus kehotti opetuslapsiaan: Missä kuljettekin, julistakaa: Taivasten valtakunta on tullut lähelle. (Mt.10:17). Jumalan valtakunta on ikuinen, läsnäoleva ja tuleva; ja kristinoppimme kiteyttää sen seuraavasti: ´Tämä valtakunta on iankaikkinen valtakunta ja samalla Jumalan herruutta ihmisten sydämessä ja elämässä. Täydellisyydessään se ilmestyy, kun Kristus tulee kirkkaudessaan.´ Tätä valtakunnan tuloa ja Jumalan tahdon tapahtumista Jeesus kehotti meitä rukoilemaan Isä meidän-rukouksessa.

 

Anna meille
Nyt Jeesus siirtyy tämän ajallisen elämän tarpeisiin, ja opettaa, että ne kaikki on lupa sulkea rukouksiin, anoa niitä taivaalliselta Isältä päivä toisensa jälkeen. Älä köyhyyttä minulle anna, älä rikkautta, anna minulle ravinnoksi määräosani leipää. (Snl. 30:8). Saamme pyytää myös syntejämme anteeksi, sillä Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen (Kol.1:14).

 

Päästä pahasta
Jeesus opettaa, että saamme pyytää myös varjelusta kiusauksissa ja kaikesta pahasta päästämistä, eli vapauttamista Isältä. Kreikankielinen sana ”ryomai”-  päästää, voidaan kääntää myös pelastaa ja vapauttaa jostakin, suorastaan tempaisemalla, eli äkisti ja voimakkaasti. Rukoillessamme Päästä meidät pahasta, pyydämme, että Jumala voimallisesti tarttuisi asioittemme kulkuun, vapauttaisi ja pelastaisi meidät kaikesta pahasta.

 

Kunnia Jumalalle
Isä meidän-rukouksen loppuylistys puuttuu kokonaan Luukaan tekstistä, ja joistakin vanhimmista Matteuksenkin teksteistä. Mutta monien raamatuntutkijoiden mielestä ei tunnu uskottavalta, että Jeesus olisi päättänyt rukouksen sanoihin: Päästä meidät pahasta, vaan kyllä Hän on varmasti halunnut opettaa omiaan ylistämään ja kiittämään Isää Jumalaa aina ja kaikkialla – myös tämän Herran rukouksen kohdalla.

 

Lataa koneelle:
Ra_2016_09_19_MA-Herran_rukous_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_09_20_TI-Herran_rukous_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_09_21_KE-Herran_rukous_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_09_22_TO-Herran_rukous_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_09_23_PE-Herran_rukous_Eija_Suominen.mp3

Enkelien alkuperä
Mistä enkelit ovat tulleet, ja ovatko ne aina olleet olemassa? Ovatko enkelit voiman ja energian taivaallisia välittäjiä? Mikä enkeli oikeasti on ja millainen on enkelin olemus?  Monet raamatuntutkijat olettavat, että ennen maapallon luomista oli jo olemassa valtaisa henkiolentojen joukko, jonka Jumala oli luonut jo taivaan luomisen yhteydessä.

 

Enkelien olemus ja tehtävät
Enkelit ovat näkymättömiä henkiolentoja, mikä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteivätkö he voisi ilmestyä ihmisille näkyvässä hahmossa. Raamattu kertoo lukuisista ihmissilmin havaituista enkeli-ilmestyksistä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja palvelijoita, joiden tehtävä on Lutherin mukaan ”palvella kristikuntaa ja seurakuntaa.”

 

Enkeli-ilmestyksiä Vanhassa Testamentissa
Vanha Testamentti kertoo enkeleistä noin 100 kertaa. Yleensä enkelit ovat nimettömiä, mutta kaksi enkeliä mainitaan nimeltä: Mikael ja Gabriel. Ja lisäksi puhutaan myös kerubeista ja serafeista, jotka niinikään kuuluvat näiden henkiolentojen joukkoon. Mikael on enkeliruhtinas ja ylienkeli, ja Gabriel on se enkeli, joka välittää Jumalan ilmoituksia ja suunnitelmia ihmisille niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin puolella.

 

Enkeli-ilmestyksiä Uudessa Testamentissa
Uusi Testamentti mainitsee enkelit kaikkiaan noin 165 kertaa, ja yksi tunnetuimmista enkeli-ilmestyksistä on enkeli Gabrielin vierailu nuoren neitsyen, Marian luona, kun hän ilmoittaa tälle maailman Vapahtajan syntymästä. Myöhemmin sama Gabriel ilmestyy myös unessa Joosefille, ja kertoo, että Marian vauva on lähtöisin Pyhästä Hengestä, joten Joosefin ei tule hyljätä Mariaa.

 

Enkelit tänään
Viimeisten 15-20 vuoden aikana maailmalla ja meilläkin on ollut meneillään oikea enkelibuumi. Enkeleitä tuodaan kaikkialle, niitä palvotaan ja niitä jopa rukoillaan. Jumala loi alun perin kaikki enkelit hyviksi, mutta Lucifer lankesi joukkoineen syntiin, joutui karkoitetuksi taivaasta ja esiintyy nyt demooneineen ihmiskunnan hyväntahtoisina taivaallisina apureina houkutellen ihmiset palvomaan heitä Jumalan sijaan.

 

Lataa koneelle:
Ra_2016_03_07_MA-Enkeleita_onko_heita_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_03_08_TI-Enkeleita_onko_heita_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_03_09_KE-Enkeleita_onko_heita_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_03_10_TO-Enkeleita_onko_heita_Eija_Suominen.mp3
Ra_2016_03_11_PE-Enkeleita_onko_heita_Eija_Suominen.mp3

Lapset

 

Sairaat

 

Uskonnolliset/tekopyhät

 

Naiset

 

Syntiset

 

Lataa koneelle:
Ra_2015_11_23_MA-Miten_Jeesus_kohtasi_ihmisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_11_24_TI-Miten_Jeesus_kohtasi_ihmisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_11_25_KE-Miten_Jeesus_kohtasi_ihmisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_11_26_TO-Miten_Jeesus_kohtasi_ihmisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_11_27_PE-Miten_Jeesus_kohtasi_ihmisia_Eija_Suominen.mp3

Jeesus ja äiti Maria
Nuori neitsyt, täysin tavallinen ja vaatimaton nainen, nazaretilainen Maria, joka oli kihlattu Joosef-nimiselle miehelle sai ainutlaatuisen tehtävän Jumalan synnyttäjänä ja äitinä. Hän otti tehtävänsä vastaan nöyrän kuuliaisena ja sai elää poikansa rinnalla noin kolmekymmentä vuotta. Jeesus rakasti äitiään, ja huolehti hänestä loppuun saakka.

 

Jeesus ja Joosef isä
Jeesuksen kasvatti-isä Joosef oli lakia kunnioittava, hurskas juutalainen Daavidin sukukunnasta. Hän oli varmasti hyvä isä niin Jeesukselle kuin biologisille lapsilleenkin, ja todennäköisesti opetti esikoispojalleen oman puusepän ammattinsa salaisuudet. Kuuliaisena poikana Jeesus totteli vanhempiaan, ja varttui viisaudessa, iässä ja armossa, Jumalan ja ihmisten edessä. (Lk.2:52)

 

Jeesus ja Jumala, Taivaan isä
Jeesus kutsui Jumalaa ensimmäisen kerran isäkseen 12-vuotiaana Jerusalemin temppelissä. Myöhemmin hän selvitti tarkemmin Isän ja Pojan välistä yhteyttä. Johanneksen evankeliumissa hän kertoo, että hän ja Isä ovat yhtä, ja että joka on nähnyt hänet on nähnyt Isän. Eli Jeesus on samaa olemusta Isän kanssa. Jumala on itseasiassa kolminainen ja samalla yksi: Isä, Poika ja Pyhä Henki – ja kuitenkin yksi Jumala.

 

Jeesus ja opetuslapset
Jeesuksella oli varsin laaja opetuslapsijoukko, mutta lähimmät olivat ne 12 opetuslasta, jotka hän oli itse kutsunut seuraansa. He olivat kaikki ns. silminnäkijätodistajia, apostoleita, jotka sittemmin lähtivät viemään ilosanomaa kaikkeen maailmaan. Jeesuksen seuraaminen antoi heille paljon, mutta myös vaati paljon – tiettävästi vain yksi heistä välttyi marttyyrikuolemalta.

 

Jeesus ja Paavali
Apostoleiden joukkoon luettiin myöhemmin myös Paavali, joka itse totesi itsestään, että on kuin keskonen ja mitättömin kaikista apostoleista, koska oli aikaisemmin vainonnut Herran seurakuntaa. Kääntymisensä jälkeen Paavali luovutti itsensä ja koko elämänsä täysin Jeesuksen käsiin. Hänen elämänsä oli Kristus-keskeistä. Ja sitä hän suosittele kaikille ihmisille kaikkialla, sillä hänen mielestään tärkein asia koko maailmassa oli tuntea Kristus.

 

Lataa koneelle:
Ra_2015_09_14_MA-Jeesus_ja_hanen_lahipiirinsa_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_09_15_TI-Jeesus_ja_hanen_lahipiirinsa_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_09_16_KE-Jeesus_ja_hanen_lahipiirinsa_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_09_17_TO-Jeesus_ja_hanen_lahipiirinsa_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_09_18_PE-Jeesus_ja_hanen_lahipiirinsa_Eija_Suominen.mp3

EEVA – ”kaiken elävän äiti”
Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään, totesi Jumala; ja loi Eevan Adamille kumppaniksi ja sopivaksi avuksi. Käärme sai houkuteltua Eevan tottelemattomuuteen, mistä seurasi syntiinlankeemus tuoden mukanaan kaikkea pahaa Eevan ja kaikkien ihmisten elämään, mutta Jumalalla oli jo pelastussuunnitelma valmiina ”vaimon siemenessä”.

 

MARIA – Jeesuksen äiti
Terve armoitettu! Herra olkoon kanssasi! Näillä sanoilla tervehti enkeli Gabriel nuorta nasaretilaista neitoa, Mariaa, noin 2000 vuotta sitten. Marian tehtävä oli ainutlaatuinen ja ainutkertainen koko maailmankaikkeuden historiassa: hän oli Jumalan synnyttäjä, Jeesuksen Kristuksen, maailman Vapahtajan äiti. Jeesuksen neitseestäsyntyminen on kristinuskomme peruspilareita, ja tuo neitsyt oli Maria.

 

MARIA MAGDALEENA – uskollinen opetuslapsi
Kukaan ihminen ei ole toivoton suhteessa Jumalaan ja Hänen rakkauteensa. Siitä on todisteena Magdalan Maria, entinen riivattu, josta Jeesus ajoi ulos seitsemän pahaa henkeä. Pelastuttuaan ja parannuttuaan Mariasta tuli uskollisista uskollisin opetuslapsi, joka seurasi Mestariaan kaikkialle, hamaan hautakammioon saakka. Pyhäaamun sarastaessa hän oli myös ensimmäisenä haudalla, ja sai kohdata ylösnousseen Jeesuksen.

 

TABITA – hyväntekijä
Alkuseurakunnan aikaan Joppen, nykyisen Jaffan kaupungissa eli ja vaikutti kristitty nainen nimeltään Tabita, jota myös Dorkakseksi kutsuttiin. Hän oli todennäköisesti hyvin toimeentuleva nainen, joka tunnettiin anteliaisuudestaan ja hyväntekeväisyydestään. Hän oli myös yksi viidestä Uuden testamentin puolella kerrotuista kuolleistaheränneistä. Tabitan hyvyydellä ja käytännön rakkaudella oli suuri merkitys seurakunnalle ja sen kasvulle.

 

FOTINI – Sykarin kaivon nainen
Samarialainen nainen oli lähtenyt vedenhakuun keskipäivän aikaan välttyäkseen kohtaamasta muita naisia. Tuosta vedenhakureissusta tuli hänen elämänsä mullistavin kokemus, sillä hän sai kaivolla kohdata juutalaisen miehen, joka oli aivan erilainen kuin ne miehet, joiden kanssa hän oli tekemisissä – hän kohtasi maailman Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen. Ja siitä paikasta hänen elämänsä muuttui ja ura urkeni kertaheitolla, hänestä tuli evankelista ja myöhemmin lähetystyöntekijä Afrikassa.

Lataa koneelle:
Ra_2015_03_02_MA-Raamatun_naisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_03_03_TI-Raamatun_naisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_03_04_KE-Raamatun_naisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_03_05_TO-Raamatun_naisia_Eija_Suominen.mp3
Ra_2015_03_06_PE-Raamatun_naisia_Eija_Suominen.mp3

Minä olen ovi
Jeesus sanoo olevansa lampaiden ovi. Tämä on yksi niistä seitsemästä ”ego eimi” – minä olen-lauseesta, jotka hän lausuu Johanneksen evankeliumissa. Muut ovat leipä, ylösnousemus, valo, viinipuu, hyvä paimen ja tie, totuus ja elämä. Se, että hän sanoo olevansa ovi, merkitsee sitä, että jokainen, joka tuosta ovesta käy sisälle, löytää sielullensa ravinnon ja iankaikkisen pelastuksen.

 

Minä olen elämän leipä ja ylösnousemus
Jeesus Kristus on se leipä, se ravinto, jota nauttimalla pääsemme osalliseksi hänestä ja hänen ylösnousemusvoimastaan. Ehtoollisessa pääsemme Kristuksen ruumiin ja veren yhteyteen. Samoin kuin tavallinen ruoka sulaa yhdeksi syöjän kanssa, tulee Kristus yhdeksi häneen uskovan kanssa. Ja viimeisenä päivänä hän lupaa herättää kaikki omansa ylösnousemuksen riemuun ja iloon.

 

Minä olen valo ja viinipuu
Tiedämme kuinka vaikeaa on kulkea pimeässä, kuinka helposti voi kaatua ja kompastua, ja eksyäkin, mutta pienikin valo auttaa. Jeesus Kristus ja pyhä sanansa ovat valo tässä pimeässä maailmassa. Voimme heijastaa Hänen ominaan tätä valoa muillekin. Hän sanoo olevansa myös viinipuu, ja nimenomaan puun runko, josta oksat ovat riippuvaisia elääkseen, tuottaakseen hedelmää. Kun pysymme Kristuksessa, niin kuin oksat rungossa, mekin voimme tuottaa hedelmää.

 

Minä olen se hyvä paimen
Jeesus on lammaspaimen, joka rakastaa lampaitaan, toisin kuin palkkapaimen. Hän pitää huolta kaikista lampaidensa tarpeista niin hyvällä kuin huonollakin säällä. Hänen rakkautensa riitti ristille asti, sillä hän uhrasi oman henkensä lampaittensa edestä – hän uhrasi itsensä koko maailman edestä. Hän pitää meistä huolta täällä maan päällä, ja hän on se, joka kerran vie meidät myös taivaan kotiin.

 

Minä olen tie, totuus ja elämä
Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisen välillä, hän on tie syntikuilun yli taivaaseen. Hän on myös itse totuus, ja maailmaan tullessaan hän toi meille ihmisille totuuden kaikesta: totuuden Jumalasta, pelastuksesta, synnistä. Näiden lisäksi hän on myös elämä. Elämä on lähtöisin Isästä ja Pojasta, ja se on Jumalan suuri lahja. Jeesus on tie, totuus ja elämä; tässä ja nyt, ja kerran iankaikkisuudessa – uskommeko sen?

Lataa koneelle:
Ra_2014_12_15_MA-Mina_olen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_12_16_TI-Mina_olen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_12_17_KE-Mina_olen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_12_18_TO-Mina_olen_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_12_19_PE-Mina_olen_Eija_Suominen.mp3

Jeesus on valo

 

Jeesus on Tie

 

Jeesus on Totuus

 

Jeesus on Elämä

 

Jeesus on sama

Soittolista:

Lataa koneelle:
Ra_2014_07_28_MA-Jeesus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_07_29_TI-Jeesus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_07_30_KE-Jeesus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_07_31_TO-Jeesus_on_Eija_Suominen.mp3
Ra_2014_08_01_PE-Jeesus_on_Eija_Suominen.mp3